Tuesday, September 25, 2007

Kiinteistökauppaa turkulaisittain


Eskelin parkkitalon osakkeet myytiin Eerikinkatu 21 OY:lle . H. 1,3 miljoonaa euroa.


Tähtitorni myytiin Åbo Akademin Säätiölle. H. 750.000,-.




Kauppiaskatu1 myytiin Rantakadun Taide- ja Kulttuuritalo OY:lle (R.Puolimatka). H. 750.000 euroa.
Mitä sitten tapahtuikaan. Puolimatka ilmoitti lahjoittavansa 1.0 miljoonaa euroa Pennisillan rakentamiseen.Tällä lahjoituksella hän halusi kiirehtiä kaupan lopullista sinetöintiä. Osapuolten mukaan kaupanteon yhteydessä tulevasta lahjoituksesta ei ollut mainintaa. Näin todennäköisesti on kuitenkin ollut koska kiinteistölautakunnan pöydällä oli vain yksi tarjous kun Kauppiaskatu 1 päätettin myydä Rauno Puolimatkalle. Yrittäjä Kari Herhin aikaisempaa kiinostusta ostaa kiinteistö ei noteraattu. Kiinteistötoimesta ilmoitettiin, että talo ei ole myytävänä.
Kun kauppahinta tuli julki tarjosi Euroopan Kulttuuritalo Oy, jonka takana Kari Herhi on, Kauppiaskatu 1:stä miljoona euroa.

Myös Forbia -niminen osakeyhtiö tarjosi kiinteistöstä 1,1 miljoonaa ja lisäsi pakettiin samoihin aikoihin myydyistä Eskelin parkkitalon osakkeista 1,3 miljoonan tarjouksen. Yhtiö tarjoutui vielä lahjoittamaan 100 000 euroa Turun kulttuuripääkaupunkihankkeellekin. Viimeisin tarjous Kauppiaskatu 1:stä on Benito Casagranden tekemä 2.0 milljoonaa euroa.

Asia päätettiin ottaa uudelleen kaupunginhallituksen käsittelyyn 24.9. jossa esitettiin "Kun otetaan huomioon neuvotellun kaupan ehdot ja toimitusjohtaja, konsuli Rauno Puolimatkan tekemä lahjoitus voimaantuloehtoineen, on perusteltua myydä rakennukset ja vuokrata maapohja Rantakadun Taide- ja Kulttuuritalolle"
Kaupunginhallitus vihelsi kuitenkin pelin poikki. Päätettiin huutokaupata sekä Kauppiaskatu että Eskeli (Eskelin ostaneen Eerikinkatu 21 OY:n hallituksen ainoa jäsen on Rantakadun Kulttuuri- ja Taidetalo Oy:n varajäsen) jolloin kohteista saadaan markkinahinta. Myös Tähtitornin kauppaehdot laitettiin jostain syystä uudellen tarkasteluun. Toivottavasti tätä ei tyritä koska ÅA:n säätiö on hyvä omistaja Tähtitornille ja hintakin lienee kohdallaan.
Virkamiehet pelastivat näin päänahkansa ja vältettiin mahdollinen EU-komission hyökkäys Turkuun. Puolimatka on menestyvä sijoittaja joka ostaa tietenkin silloin kun jotain kiinnostavaa saa halvalla ostaa. Virkamiehet tässä töpeksivät. Toivottavasti jatkossa annetaan vastaavat kaupat jonkin ulkopuolisen ammatitahon tehtäväksi.
Mitään ei tässä Turku ei ole menettänyt, päinvastoin. Kaupunki tulee saamaan näistä kohteista huomattavasti enemmän mitä niistä nyt on tarjottu. Pennisillan miljoona on menetetty mikä ei kylläkään estä sillan valmistumista 2011 mennessä.
.....................................
HBL kirjoitti:
– Fastighetsnämnden har beslutat om den här affären – varför får den då inte nämnas, frågar Puolimatka.
– Både min egen och stadens jurist godkände den här texten, säger Puolimatka.
Han är mycket förargad över uppståndelsen och säger att ”folk är så töntiga i Åbo”.
Men tvivlarna finns nog inte bara i Åbo.
Auktion bäst
Olli Mäenpää, professor i offentlig rätt vid Helsingfors universitet säger att donationen av en miljon euro för en bro på villkor att staden säljer ett hus i närheten till donatorn kan ses som ett otillbörligt försök att påverka stadens beslutsfattande.
– Det låter lite som om man skulle försöka köpa ett beslut av ett visst innehåll. Om staden vill köpslå med sina beslut så strider det nog mot alla förvaltningsrättsliga principer. Det är inte något som staden lagligen kan göra."

No comments: